Tunteita: Onnellisuus

Usein annan itsestäni hyvin masentuneen vaikutelman. Yksinäisen, ahdistuneen, kärsivän olemuksen takaa löytyy onnellisuutta. Ei aina valtamerellistä, ei hyökyaaltoa tai välillä edes pisaraa. Ajoittain sitä tunnetilaa kuitenkin nousee pintaan ja tämä postaus kertoo niistä hetkistä, siitä tunteesta nimeltä onnellisuus. Poikkeuksellisesti laitan myös musiikkilinkkejä youtuben kautta, kappaleita, jotka tekevät minut onnelliseksi tai vaihtoehtoisesti kappaleita, joita mielelläni kuuntelen onnellisena. Tarkoituksellisesti tuli valittua myös nimenomaan erilaisista genreistä koostuvat kappaleet. Toivottavasti joku niistä kolahtaa sinunkin hyvänolon-hermostoon ja kommentit ovat jälleen enemmän kuin tervetulleita! Kaikkiin (ainakin järkeviin sellaisiin) lupaan vastailla nopealla aikataulullakin.

Antti Tuisku - Rakkaus On

Kun halaan Pinjaa. Se hetki on onnellisuutta. Siinä ihmisessä on, jotain mikä saa mun kehon onnellisuutta tuottavat välittäjäaineet liikkeelle kerta toisensa jälkeen. Tuntuu kuin joka kerta huomaisi uuden rakastettavan yksityiskohdan, joka sen onnellisuuden tuo sinä lyhyenä hetkenä pintaan. Toisinaan se on se tapa, jolla hän puristaa selästä halattaessa. Tuoksu, joka hänen hiuksissa on. Ystävällinen ja välittävä hymy halauksen jälkeen. Tänään se pieni pala onnellisuutta oli halauksessa se yksinkertainen fakta, että sain halauksen vaikka hänen siskonsa oli vieressä. Ei, minussa tai meidän ystävyydessä ei ole mitään piiloteltavaa saati hävettävää, ainakaan toivottavasti.. Mutta tuo kuitenkin teki minut onnelliseksi. Ajattelin mielessäni vaan sanovani pitää mennä nyt ja sitä rataa, mutta kuten aina ennenkin, sain silti halin. Oli muuten jäätävän kylmää (ilman hanskoja kaupungilla..), muttei tuosta kylmyydestä ollut mitään jäljellä sen halauksen jälkeen. Ylipäänsä kaikki hänen kanssaan vietetyt hetket tuovat onnellisuuden sisimpääni. Hän on se ystävä, joka kysyy mitä kuuluu, silloinkin kun minä olen päättänyt olla hiljaa masentuneina hetkinäni. Hän on se joka omienkin ongelmien keskellä suuttuu jos minä en avaudu tarpeeksi, koska hän tietää minun tarvitsevan avautumista aina jostain vaikka ajattelen etten aio mitään valittaa mistään ellei erikseen pakoteta. Tiivistettynä ihan sama ollaanko lasillisella, kahvimukillisella vai kävelyllä, se saa mut onnelliseksi.

Michael Jackson - The Way You Make Me Feel

Perheeni ei minua tietenkään aina onnelliseksi saa, kenenkään suku varsinkaan ei täydellinen ole. Useimmiten, kun koko perhe on kokoontunut yhteen, olen onnellinen. Vaikka tulisikin riitoja tai toisen naama alkaisi jo tylsistyttää ja ärsyttämään esimerkiksi pidemmillä lomien tapaamisella. Kun siskokin on ns. 'kotona' vanhempiemme luona niin pelailemme suomitietovisaa tai sen kaltaisia tieto-lautapelejä. Tuollaiset hetket saavat onnellisuuden tulemaan luokseni. Kiivaat väittelymme maahanmuutosta puolesta ja vastaan tai musiikista puhuminen, elokuvasta, mistä tahansa. Ne hetket ovat kuin kultahippuja. Turhan harvoin löydettävissä, mutta siellä ne kuitenkin ovat ja tulevat pintaan kerran tai pari vuoden aikana. Pinjan lisäksi vain muutaman muun ihmisen kanssa voin heittäytyä syvälliseksi. Perheeni osalta se onnistuu siskoni ja äitini kanssa parhaiten. Kuvailisin itseäni todella syväluotaavaksi, syvälliseksi persoonaksi. Tärkeää saada puhua asioista välillä vähän vakavimminkin. Huolimatta siitä, että olen perheeni keskellä hieman pidättäytyväinen välillä, pystyn kuitenkin keskustelemaan syvällisesti kunhan se keskustelu ei mene liiaksi minun itseni sisimpään. En pystyisi avautumaan mistään seksuaalisesta heidän kesken, politiikasta tai muiden asioista ja perheen sisäisistä asioista kylläkin ja se riittää vallan mainiosti, koska muun syvällisen pohdinnan ja itsetutkiskelun voin suorittaa ystävieni kanssa. Tai vaikka täysin randomin kanssa demissäkin, eipä sekään ongelma ole mutta terapeuttista vaikutusta siitäkin saan irti :D

Dropkick Murphys - Rose Tattoo

Jotkut pienemmät hetket tuovat muutamien minuuttien 'mikro-onnea' myös. Näitä hetkiä ovat esimerkiksi oman suosikkijoukkueen tekemä maali ja riehaantumiseni katsomossa. Jännittävä tai hauska pätkä lempiohjelmissani. Toisinaan myös täysin tyhjästä tuleva tuntemattoman ihmisen hymy, varsinkin lasten, sulattaa sydämeni. Oma kummityttöni vie kuitenkin sydämen sulattamisessa voiton nyt ja aina. Mikä ettei, erityisen loistavasti onnistunut omatekoinen pasta-annos tuo onnellisuutta myös. Ennenkaikkea raskaan päivän tiimellyksessä saan suurta nautintoa mikäli olen onnistunut ylittämään itseni asiassa kuin asiassa.

Ray LaMontagne - Meg White

Lopuksi todettakoon se mikä ei liene jäänyt epäselväksi tässä postauksessa ainakaan. Onnelliseksi jokaisena päivänä minut saa tietenkin musiikki. Myös keikkakokemukset, se fiilis kun olet osana tuhansien stadion konserttia tai kymmenien tiivistunnelmaista klubikeikkaa. Yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuus. Ihminen on kaikesta huolimatta ryhmäeläin.

Technicolour - All My Life

Mummo, burana ja tyhjä arpa

Kirjoittelen kerrankin keskellä päivää postausta. Hämmentävää. Pientä kuulumisten päivittelyä tällä kertaa. Rupesin hurjaksi ja ostin päivällä eurolla arvan r-kioskilta. Tyhjän arvan. Story of my life? Huomasin alkuviikosta myös olevani poika ilman karttaa, siis ihan kirjaimellisesti.. Eksyin mun lenkillä :D Siitä tuli lähes kolmen tunnin kävely ilman taukoja kun tarkotus on ollu sellanen 45-60min saada täyteen, jalat täysin vesirakoilla ja koskee joka-helvetin-ikiseen lihaksee mitä mulla lantiosta eteenpäin vaan löytyy.

Kaksi positiivistakin asiaa on kielen päällä. Tässä ensimmäinen. Olen ollut tiettyinä aikoina suoraan sanoen koukussa särkylääkkeisiin. En toki ole niitä turhan takia koskaan ottanut. Minulla on ollut noin reilu vuosi sitten kipuja korvassa, hampaissa sekä ihan tavallista päänsärkyä ja migreeniä myöskin. Parhaimmillaan tai pikemminkin pahimmillaan saatoin ottaa herätessä heti kolme buranaa. Päivällä kaksi ja illalla neljä buranaa unensaamiseksi. Kipujen ollessa siis sitä luokkaa, että joinakin öinä makasin suihkun lattialla vettä valuttaen sen ollessa ainut keino mikä vei ajatukset pois tuskallisista säryistä. Toisinaan neljä buranaakaan ei tuonut riittävää helpotusta nukahtamiseen. Välillä kipujen ollessa pienempää tasoa saatoin silti napsia karkkienlailla lääkkeitä, joten kyseessä lienee riippuvuuttakin. Sittemmin olen päässyt buranasta sekä kivuista eroon.

Tänään kuitenkin oli hieman päänsärkyä ja otin yhden buranan vitamiinipitoisen mehun avustuksella. Siinä kun on näitä flavonoideja tms, jotka ovat luonnon omia kivun lievittäjiä. Ei tullut yhtään paska mieli kun joutui ottamaan sen yhden pillerin. Tuli hyvä mieli. Särky häipyi ja totesin vain mielessäni päässeeni yli todella huonoista ajoista. Se oli ensimmäinen burana muutamaan kuukauteen ja viimeksikin kun otin buranaa niin se johtui hampaanpoistosta. Käytännössä siis pakkotilanne. Sitä ennen edellinen kipulääke olikin joskus keväällä. Tällainen pieni huomio tekee minut jopa onnelliseksi. Vaikka elämäni saattaakin edelleen olla synkän oloista, on se joskus ollut paljon paskempaa. Pienet virrat synnyttävät suuret meret. Nyt ne pienet puroset ovat kääntyneet kohti edullisempaa suuntaa ja siitä täytyy olla kiitollinen

Lopuksi haluaisin kertoa, että minulla on maailman paras ja tärkein mummo. Arkaluontoisuuden vuoksi en poikkeuksellisesti sano sen enempää, mistä oli kyse. On kuitenkin ihanaa, kun on olemassa luotettava isoäiti. Sana vain ja saat apua asiassa kuin asiassa eikä tule ainuttakaan poikittaista sanaa. Tulee vain pyyteetöntä apua, neuvoja sekä mitä ikinä tarvitseekaan juuri sillä hetkellä. Vanhemmissani ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta isovanhempani isäni puolelta ovat kuitenkin ne kaksi ihmistä tällä maapallolla, joihin olen voinut aina luottaa tietäen avun olevan saatavilla viipymättä ja heti.

Lenkkeilyä

En juurikaan ole kertoillut vielä konkreettisesti elämästäni mitä päivien aikana lopulta teen. Yksinäisyydestä olen kovasti valitellut, mikä on johtanut usein ahdistukseen sekä lievään masenteluun. Ulkonäkö ja ylipaino sitä vahvistaen entisestään.

Pienenä prologina sanottakoon etten oikeasti ole mitenkään erityisen komea tapaus tai normaalipainoinen. Olin teininä pahimmillaan 125kg painava tapaus, osittain sairaudenkin vuoksi joka diagnosoitiin teini-iässä noin kymmenen vuotta sitten. Sittemmin hitaan ja tasaisen painonpudotuksen myötä olen päässyt alimmillaan 74 kilon lukemaan. Olen mieheksi lyhyt, joten olen edelleen kyllä ylipainoinen. Ero entiseen on toki valtava, mutta liikunnan lisäämistä ja lisäpanostusta on tullut mietittyä jo vuosien ajan miten voisin lopulta päästä maagiseen 'normaalipainoon' ainakin mikäli katsotaan esimerkiksi painoindeksiä. Tuo on ollut pitkänajan haaveena, vuosia sitten pidin sitä jopa utopistisena ja ajattelin etten koskaan tule sellaista saavuttamaan. Hyvä kuitenkin jos jotain lähtisi pois. Ja jotainhan lähti pois. Nyt pitäisi lähteä lisääkin. Tämän alkutekstin tarkoituksena oli lähinnä painottaa, että painon kanssa on kuljettu jo pitkä tie eikä taistelu painoni kanssa ollut se ainut syy joka sai lopulta avaamaan ulko-oven ja lähtemään kävelemään raikkaaseen ulkoilmaan.

Usein olen päässäni pyöritellyt ajatusta kunnon lenkkeilyn aloittamisesta ja viikko sitten maanantaina lopulta aloitin. Voin todella sanoa ettei aloittaminen ole helppoa. Nyt vihdoin pääni sisäinen paine sai lähtemään kävelylle, jonka toisessa päässä on aidosti hikinen lopputulos eikä pelkkä hipsuttain askeltaminen puiston päästä päähän ja välillä vartin istuminen penkillä taivasta katsoen, vaikka edelleenkin nautin tähtitaivaan tuijottelusta. Lenkkeily toki pudottaa painoani ajan kanssa, mutta tarvitsin tätä todella myös henkisen painolastin pudottamiseksi. Elämään ja päivään sisältöä joka ei ole vain sen yksinäisyyden surkuttelua, tietokoneella norkoilua ja television katselua sängyltä käsin, sipsipussi sylissä ja limpparipullo kädessä. En toki väitä ettenkö sitäkin edelleen harrastaisi! Tunnin lähes päivittäinen kävelylenkki kaupungin valoissa sekä välillä himmeillä poluilla, on tunti pois ajasta, jonka vietän sängyllä tai tuolilla istuen. Vaikutus pääni sisällä on ollut vieläkin suurempi kuin tunne väsyneissä pohkeissa.

Viime viikolla kävin lenkeillä maanantaista torstaihin sekä sunnuntaina. Tällä viikolla kaupungin polkuja olen tallustanut niin eilen kuin tänään tiistainakin (kirjoittelen tätä näin myöhään illalla joten keskiviikon puolelle voi mennä julkaisu niin älkääs ihmetelkö). Yhdeksän päivän aikana seitsemän lenkkiä. Ajallisesti olen ollut kävelemässä liikkeessä 35 minuutista hieman reiluun tuntiin. Tähdennettäköön tässä kohtaa etten tosiaan ole maratoonille, en edes puolimaratoonille valmistautumassa. Olen pudottamassa painoa, nostamassa kuntoani sekä kohentamassa mielentilaani. Tulevaisuutta ajatellen voisi sanoa olevan mukavaa mikäli painoni päivittäinen heittelyväli olisi jouluun mennessä 64-67 kilon paikkeilla kun se nyt on ollut 74-77 kiloa hieman päivistä ja syömisistä riippuen. Tavoitteeni normaalipainoisuudesta asetin vuodelle 2016. Tarkoittaen nyt pysyvää muutosta ja noin 60kg painoa. Paino itsessään ei ole numerona se pakkomielle lopullisesti. Haluan jossain vaiheessa aloittaa lihakunnon tekemisen ja nostella painoja. Sen myötä jos lihaksia tulee normaaliin kroppaan, on luonnollista ettei painokaan pysy niin alhaisena jos saan lihaksia. Kuulostaa aika hurjalle. Normaalipainoinen minä ja jonkinasteiset lihakseet vieläpä kropassa. Tällä hetkellä tuo on se utopistinen juttu. Mutta sitä kohti tässä mennään. Normaalipaino ei ole enää kaukana ja seuraava kova jokaviikkoinen päätös on saada hommattua itselle kuntoiluvälineitä tai salikortti lenkkeilyn ohelle.

Harvoin olen ollut näin positiivinen mistään asiasta. Pinnallisesti ajateltuna toivon myös ''uuden minän'' kelpaavan jollekin uudelle ihanalle ihmiselle, jonka saisi kainaloon. Karu totuus on ollut ettei vanha minä ole oikein kelvannut edes kaverina kellekään. Motivaatiota siis riittää suunnasta jos toisestakin!

Esittelyssä: Henri & Aleksandra

Jokaisella meistä pitäisi olla Henrin kaltainen homokaveri. Sellainen hyvin stereotyyppinen menevä, hauska, hulivilihomppeli, jonka tempauksille ja tekemisille ei vaan voi suuttua koskaan. Saa sinut aina nauramaan ja iloiselle tuulelle. Juorukello, mutta hyväntahtoinen. Vaikka monen mielestä sellaiset ihmiset ovatkin aika bitch-kategoriaan laitettavissa. Johonkin massa-some-tumblr-instapoju-kategoriaan hänet voi kyllä laittaa. Jos tuo ilmaisu nyt kenellekään avautuu?

Minulle Henri on kuin eräänlainen elämän pelastusliivi, joka pitää minut pinnalla eikä anna valua liiallisiin syvyyksiin. Ilman Henriä voisi hyvinkin olla etten innostuisi koskaan käymään baareissa ja muutenkin sosiaalisuuteni nousee tämän pojan läsnäollessa. Se on todellakin vain ja ainoastaan hyväksi muuten aika synkeälle ja tympeälle tapaukselle nimeltä minä. Tunnen kehossani elämän virtaavan aina kun olemme kahdestaan, mutta myös isommassa porukassa hengatessa hänen persoonansa jaksaa energisoida aivan kaikkia. Jossain toisessa tapauksessa tämä ei tietenkään olisi hyväksi. Kaksi Henrin tapaista ihmistä yhdessä tietäisikin jo täydellistä katastrofia. Kenties putkareissua, onnettomuuksia tai muuten vaan epäselvää sekasortoa tapahtumaketjuissa, joita edes pahimmatkaan saippuaoopperakirjoittajat eivät osaisi luoda toimistoissaan. Aivan näin kauheita ylilyöntejä harvemmin sattuu rauhallisen persoonan tasapainottavan vaikutuksen alaisena, mutta minä saan sopivasti potkua persuuksiin silloin!

En muista mainitsinko avaustekstissäni olevani bi, mutta tässä se nyt tuli. Tämän sanottuani herää varmasti kysymys minun ja Henrin historiasta. Olemme tunteneet toisemme kunnolla ehkä neljä vuotta, mutta toistemme olemassaolosta olimme tietoisia jo kuusi vuotta sitten. Yhteisen kaverimme Millan kautta tutustuimme vasta kunnolla. Mitään varsinaista säätöä meillä ei ole koskaan ollut, mutta en pysty kieltämään pienen merkityksettömän ja satunnaisen nuoleskelun olemassaoloa :D

Haluan tässä postauksessa mainita myös Aleksandran, koska olemme viimeaikoina tutustuneet paremmin ja nähneetkin pari kertaa. Kokonaan omaa postausta hänestä on turha tehdä, kun emme tunne ihan niin hyvin emmekä omista juurikaan mitään historiaa. Toisaalta en oikein osaisi kertoakaan hänestä mitään jännittävää. Seurusteleva heteronainen mikä on aika harvinaista kaveripiirissäni. Mukava ja menevä kuten Henrikin. Ei tosin yhtä riiviömäinen ja yliampuva!