torstai 11. elokuuta 2016

Rakentavaa palautetta?

Hei :)

Olisikohan lukijoilla tai satunnaisilla stalkkereilla ehdotuksia miten parantaa blogia? Onko postaus ehdotuksia? Kysymyksiä joihin toivoisitte vastausta?

Kaikki palaute otetaan mielellään vastaan ja teen mielelläni postauksia ehdotetuista asioista ja vastailen mielelläni kysymyksiinne.

lauantai 6. elokuuta 2016

Rakastunut ajatukseen

Jatkona edelliseen postaukseen...


Ensimmäisenä kun nähdään, hän antaa minulle pusun tai halauksen. Joskus ottaa kädestä kiinni yllättäen ja puristaa. Illan päätteeksi hän nukahti viereeni. Jalat syliini nostettuina. Alasti. Katselin ja vilkuilin häntä varmaan viiden sekunnin välein, hymyillen ja iloisena.

 (Minulla on tapana aina vilkuilla lähellä nukkuvia ihmisiä. Oli se exäni, viereiselle sohvalle sammunut isä tai äiti, kaveri, kuka vain)

Voisi kuvitella tarinan olevan kahdesta rakastavaisesta, mutta ei ole. On älyttömän helpottavaa kun lopulta saa rauhoittua omaan yksinäisyyteen, vaivun samantien pohdiskelemaan juuri tapahtunutta ja analysoimaan jokaista hetkeä. Pidän niistä hetkistä paljon.

Olen rakastunut ajatukseen. Ajatukseen siitä, että vierelläni nukkuu joku ihminen. Ajatukseen läheisyydestä ja yhdessä olosta, mutta rakastunut en Venlaan ole. Syystä tai toisesta tällaisia läheisiä hetkiä ei kovin usein tapahdu, joten se varmaan korostaa entisestään nautintoani. Täytyy toivoa etten rakastukkaan häneen (se nyt ei ole järin todennäköistäkään). Eihän siitä hevon helvettiäkään tulisi vaikka rakastuisimmekin. Syyt tähän vaatisivatkin jo oman postauksen, mutta ei mennä siihen tällä kertaa!

Tuli jostain mustaa huumoria sisältävästä sisuksestani muuten mieleeni hauska mietelause näin postauksen loppuun. Välillä hämmästytän itseänikin näillä :D

'' Yksinään ei kukaan maailmaa valloita. Kuka olisi minun ikioma Eva Braun-Hitlerini? ''

tiistai 2. elokuuta 2016

24 tuntia

En ole moneen kuukauteen kirjoitellut tänne. Olisiko ollut aihetta? Olisiko ollut kiinnostavaa sanottavaa? Ehkä. En tiedä. Olen kiertänyt vain ympyrää, hitaasti ympyrää. Lähtöpisteestä toiselle puolelle ja takaisin.

Yhteen päivään mahtuu kuitenkin joskus aivan liikaa erilaisia tunteita sekä ajatuksia. Useiden viikkojen, ehkä kaiken tuon hiljaiselonkin edestä tunteita. Päivässä olen kiertänyt läpi elämän tunneympyrän. Olen saanut tietää siskoni olevan raskaana. Saan toisen kummilapsen itselleni Olivian lisäksi. Olen miettinyt kuolemaan, olen miettinyt syntymää. Olen harrastanut seksiä. Olen miettinyt kuollutta setääni, jonka hautajaiset viime viikonloppuna olivat. Olen miettinyt hidasta kuolemaa tekevää, parkinsonia sairastavaa ukkiani. Lääkäri on sanonut, ettei hänen paikkansa ole enää kotihoidossa. Kotiin hän kuitenkin vielä täksi viikoksi palasi. Ehkä viimeistä kertaa oman rakkaan aviovaimonsa luokse. Sulkemaan oman elämänsä ympyrää.

Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa tapahtuu paljon. Joku syntyy toinen kuolee. Jossain räjähtää toisaalla ei kuulisi edes tuulen huminaa.



Ane Brun & Fleshquartet - The Opening



When there’s so much darkness closing in
Just swerve around slowly
You’ll find an opening.

A light will appear like an animal between the trees
There you’ll find your pocket of peace
Make a perfect circle, it’s all around you

Put your mark on the map anywhere or nowhere
It’s up to you it’s not too late to find an opening
Trace a track until you find the end

There’s a clearing in every forest, at least one for every man
The light will appear like an animal between the trees
There you’ll find your pocket of peace
Make a perfect circle it’s all around you 
You know that everything lingers for you to follow through

It’s up to you 
It’s not too late to find an opening
do you wanna rediscover or do want it all to be over 
do you want to see the meaning of the circleing?


Kappale, joka sai minut tähän sekavaan tunnelmaan. Videolla kuvakaappauksia loistavasta elokuvasarjasta: Wallander. Inspiraationi tähän tekstiin. Kappaleen sanat ovat täydelliset. En voisi tunnetilojani juuri paremmin kuvailla. Selittää lähinnä miksi näin. Wallander elokuvat katsoneet ymmärtävät tekstini teeman paremmin, mutta ilmankin tästä kai selvää saa..



Kyllähän sitä itsekin miettii... Kun käsi tärisee. Se tärisee silloin tällöin.. Onko se vain sivuoireilua liian kovasta treenistä? Ovatko sokeriarvot liian korkeat? Onko se ensioire alzheimerin- tai jonkun muun taudin alkamisesta? Ehkä se tällä kertaa johtui muista asioista... Sanoinhan harrastaneeni tänään seksiä. Heh. Palataan aiheeseen kohta. Aina sillekkään käden värinälle ei syytä löydy. Tai päänsärkyyn, huonoon oloon muuten vain tai vastaavaan. Mieleni on välillä kuin eläkeläisen. En tiedä onko se aiheesta? Mummollani on ollut kaksikin syöpää. Juuri haudattu setäni kuoli syöpään. Äitini vanhemmat molemmat kuolivat syöpään. Sain keväällä tietää serkullani olleen syöpä. Lääkäri ei ollut antanut mitään toivoa. Serkku eikä tätini kertonut asiasta kenellekään kuin vasta nyt muutama vuosi myöhemmin. Kun serkkuni oli ihmeenkaupalla selvinnyt vastoin kaikkia odotusarvoja. Hän on muuten terve ja hyväkuntoinen hyvä ihminen. Minä en ole 'perusterve' ihminen, en hyväkuntoinen enkä kyllä hyvä ihminenkään. Elänkö minä sitten sata-vuotiaaksi vastoin kaikkia oletusarvoja? Tuskin elän... Suoraansanoen minusta tuntuu, että teen tietynlaista kuolemaa joka päivä. Aivan kuin oven takana odottaa ilmoitus jostain niin vakavasta. Ilmoitus kuukausista, ehkä peräti vain viikoista? Miksi minä sellaisia ajattelen? Jos kaikki on hyvin? Onko kaikki hyvin? Tokihan kaikki me hiljaista kuolemaa teemme, mutta en tarkoittanut nyt aivan niin pitkäaikaisesti tätä. Miksi minusta tuntuu tältä? Aion ottaa asian esille seuraavan kerran kun sairauteni (diabetes) vuoksi käyn puolivuotistarkastuksessa. Enpä muuten muista olenko tuosta aiemmin tänne kirjoittanut.

Luulen, että tiettyjä uteliaita ihmisiä kiinnostaa enemmän aihe, johon lupasin palata. Se heh aihe. Heh. Fyysistä yhteyttä ihmisen kanssa, johon minulla on mielenkiintoinen henkinen yhteys. Jotain todella selittämätöntä. Hänen kanssaan voin olla näkemättä vaikka kuukausia ja kun taas näemme.. On kuin olisi eilen tavattu. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Voisin kutsua elämäni vahvaksi, luotettavaksi mausteeksi. Jotain mikä kaapin hyllykössä saattaa vain odottaa vuoroaan pitkäänkin. Ei se kuitenkaan koskaan unohdu homehtumis pisteeseen asti. Jotain mitä jokaisen maustehyllystä tulisi löytyä. Jotain mikä rikkoo arjen. Jotain mikä ei pröystäile tai räjäytä kaikkea ympärilläsi välttämättä, mutta herättää aistisi. Herättää ajattelemaan, herättää tuntemaan. Herättää tähän päivään ja tähän maailmaan. Muistuttaa, elämä on tässä ja nyt.

Taisin kirjoittaa blogia kerran aiemminkin tällaisen tapaamisemme jälkeen... Elämä on ympyrä. Ja viimeiset 24 tuntia ovat muodostaneet pienen ympyrän sen suuren ympyrän sisälle.

Tarjoaako elämä muuta?