Hei :)
Olisikohan lukijoilla tai satunnaisilla stalkkereilla ehdotuksia miten parantaa blogia? Onko postaus ehdotuksia? Kysymyksiä joihin toivoisitte vastausta?
Kaikki palaute otetaan mielellään vastaan ja teen mielelläni postauksia ehdotetuista asioista ja vastailen mielelläni kysymyksiinne.
torstai 11. elokuuta 2016
lauantai 6. elokuuta 2016
Rakastunut ajatukseen
Jatkona edelliseen postaukseen...
Ensimmäisenä kun nähdään, hän antaa minulle pusun tai halauksen. Joskus ottaa kädestä kiinni yllättäen ja puristaa. Illan päätteeksi hän nukahti viereeni. Jalat syliini nostettuina. Alasti. Katselin ja vilkuilin häntä varmaan viiden sekunnin välein, hymyillen ja iloisena.
(Minulla on tapana aina vilkuilla lähellä nukkuvia ihmisiä. Oli se exäni, viereiselle sohvalle sammunut isä tai äiti, kaveri, kuka vain)
Voisi kuvitella tarinan olevan kahdesta rakastavaisesta, mutta ei ole. On älyttömän helpottavaa kun lopulta saa rauhoittua omaan yksinäisyyteen, vaivun samantien pohdiskelemaan juuri tapahtunutta ja analysoimaan jokaista hetkeä. Pidän niistä hetkistä paljon.
Olen rakastunut ajatukseen. Ajatukseen siitä, että vierelläni nukkuu joku ihminen. Ajatukseen läheisyydestä ja yhdessä olosta, mutta rakastunut en Venlaan ole. Syystä tai toisesta tällaisia läheisiä hetkiä ei kovin usein tapahdu, joten se varmaan korostaa entisestään nautintoani. Täytyy toivoa etten rakastukkaan häneen (se nyt ei ole järin todennäköistäkään). Eihän siitä hevon helvettiäkään tulisi vaikka rakastuisimmekin. Syyt tähän vaatisivatkin jo oman postauksen, mutta ei mennä siihen tällä kertaa!
Tuli jostain mustaa huumoria sisältävästä sisuksestani muuten mieleeni hauska mietelause näin postauksen loppuun. Välillä hämmästytän itseänikin näillä :D
'' Yksinään ei kukaan maailmaa valloita. Kuka olisi minun ikioma Eva Braun-Hitlerini? ''
Ensimmäisenä kun nähdään, hän antaa minulle pusun tai halauksen. Joskus ottaa kädestä kiinni yllättäen ja puristaa. Illan päätteeksi hän nukahti viereeni. Jalat syliini nostettuina. Alasti. Katselin ja vilkuilin häntä varmaan viiden sekunnin välein, hymyillen ja iloisena.
(Minulla on tapana aina vilkuilla lähellä nukkuvia ihmisiä. Oli se exäni, viereiselle sohvalle sammunut isä tai äiti, kaveri, kuka vain)
Voisi kuvitella tarinan olevan kahdesta rakastavaisesta, mutta ei ole. On älyttömän helpottavaa kun lopulta saa rauhoittua omaan yksinäisyyteen, vaivun samantien pohdiskelemaan juuri tapahtunutta ja analysoimaan jokaista hetkeä. Pidän niistä hetkistä paljon.
Olen rakastunut ajatukseen. Ajatukseen siitä, että vierelläni nukkuu joku ihminen. Ajatukseen läheisyydestä ja yhdessä olosta, mutta rakastunut en Venlaan ole. Syystä tai toisesta tällaisia läheisiä hetkiä ei kovin usein tapahdu, joten se varmaan korostaa entisestään nautintoani. Täytyy toivoa etten rakastukkaan häneen (se nyt ei ole järin todennäköistäkään). Eihän siitä hevon helvettiäkään tulisi vaikka rakastuisimmekin. Syyt tähän vaatisivatkin jo oman postauksen, mutta ei mennä siihen tällä kertaa!
Tuli jostain mustaa huumoria sisältävästä sisuksestani muuten mieleeni hauska mietelause näin postauksen loppuun. Välillä hämmästytän itseänikin näillä :D
'' Yksinään ei kukaan maailmaa valloita. Kuka olisi minun ikioma Eva Braun-Hitlerini? ''
tiistai 2. elokuuta 2016
24 tuntia
En ole moneen kuukauteen kirjoitellut tänne. Olisiko ollut aihetta? Olisiko ollut kiinnostavaa sanottavaa? Ehkä. En tiedä. Olen kiertänyt vain ympyrää, hitaasti ympyrää. Lähtöpisteestä toiselle puolelle ja takaisin.
Yhteen päivään mahtuu kuitenkin joskus aivan liikaa erilaisia tunteita sekä ajatuksia. Useiden viikkojen, ehkä kaiken tuon hiljaiselonkin edestä tunteita. Päivässä olen kiertänyt läpi elämän tunneympyrän. Olen saanut tietää siskoni olevan raskaana. Saan toisen kummilapsen itselleni Olivian lisäksi. Olen miettinyt kuolemaan, olen miettinyt syntymää. Olen harrastanut seksiä. Olen miettinyt kuollutta setääni, jonka hautajaiset viime viikonloppuna olivat. Olen miettinyt hidasta kuolemaa tekevää, parkinsonia sairastavaa ukkiani. Lääkäri on sanonut, ettei hänen paikkansa ole enää kotihoidossa. Kotiin hän kuitenkin vielä täksi viikoksi palasi. Ehkä viimeistä kertaa oman rakkaan aviovaimonsa luokse. Sulkemaan oman elämänsä ympyrää.
Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa tapahtuu paljon. Joku syntyy toinen kuolee. Jossain räjähtää toisaalla ei kuulisi edes tuulen huminaa.
Kyllähän sitä itsekin miettii... Kun käsi tärisee. Se tärisee silloin tällöin.. Onko se vain sivuoireilua liian kovasta treenistä? Ovatko sokeriarvot liian korkeat? Onko se ensioire alzheimerin- tai jonkun muun taudin alkamisesta? Ehkä se tällä kertaa johtui muista asioista... Sanoinhan harrastaneeni tänään seksiä. Heh. Palataan aiheeseen kohta. Aina sillekkään käden värinälle ei syytä löydy. Tai päänsärkyyn, huonoon oloon muuten vain tai vastaavaan. Mieleni on välillä kuin eläkeläisen. En tiedä onko se aiheesta? Mummollani on ollut kaksikin syöpää. Juuri haudattu setäni kuoli syöpään. Äitini vanhemmat molemmat kuolivat syöpään. Sain keväällä tietää serkullani olleen syöpä. Lääkäri ei ollut antanut mitään toivoa. Serkku eikä tätini kertonut asiasta kenellekään kuin vasta nyt muutama vuosi myöhemmin. Kun serkkuni oli ihmeenkaupalla selvinnyt vastoin kaikkia odotusarvoja. Hän on muuten terve ja hyväkuntoinen hyvä ihminen. Minä en ole 'perusterve' ihminen, en hyväkuntoinen enkä kyllä hyvä ihminenkään. Elänkö minä sitten sata-vuotiaaksi vastoin kaikkia oletusarvoja? Tuskin elän... Suoraansanoen minusta tuntuu, että teen tietynlaista kuolemaa joka päivä. Aivan kuin oven takana odottaa ilmoitus jostain niin vakavasta. Ilmoitus kuukausista, ehkä peräti vain viikoista? Miksi minä sellaisia ajattelen? Jos kaikki on hyvin? Onko kaikki hyvin? Tokihan kaikki me hiljaista kuolemaa teemme, mutta en tarkoittanut nyt aivan niin pitkäaikaisesti tätä. Miksi minusta tuntuu tältä? Aion ottaa asian esille seuraavan kerran kun sairauteni (diabetes) vuoksi käyn puolivuotistarkastuksessa. Enpä muuten muista olenko tuosta aiemmin tänne kirjoittanut.
Luulen, että tiettyjä uteliaita ihmisiä kiinnostaa enemmän aihe, johon lupasin palata. Se heh aihe. Heh. Fyysistä yhteyttä ihmisen kanssa, johon minulla on mielenkiintoinen henkinen yhteys. Jotain todella selittämätöntä. Hänen kanssaan voin olla näkemättä vaikka kuukausia ja kun taas näemme.. On kuin olisi eilen tavattu. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Voisin kutsua elämäni vahvaksi, luotettavaksi mausteeksi. Jotain mikä kaapin hyllykössä saattaa vain odottaa vuoroaan pitkäänkin. Ei se kuitenkaan koskaan unohdu homehtumis pisteeseen asti. Jotain mitä jokaisen maustehyllystä tulisi löytyä. Jotain mikä rikkoo arjen. Jotain mikä ei pröystäile tai räjäytä kaikkea ympärilläsi välttämättä, mutta herättää aistisi. Herättää ajattelemaan, herättää tuntemaan. Herättää tähän päivään ja tähän maailmaan. Muistuttaa, elämä on tässä ja nyt.
Taisin kirjoittaa blogia kerran aiemminkin tällaisen tapaamisemme jälkeen... Elämä on ympyrä. Ja viimeiset 24 tuntia ovat muodostaneet pienen ympyrän sen suuren ympyrän sisälle.
Tarjoaako elämä muuta?
Yhteen päivään mahtuu kuitenkin joskus aivan liikaa erilaisia tunteita sekä ajatuksia. Useiden viikkojen, ehkä kaiken tuon hiljaiselonkin edestä tunteita. Päivässä olen kiertänyt läpi elämän tunneympyrän. Olen saanut tietää siskoni olevan raskaana. Saan toisen kummilapsen itselleni Olivian lisäksi. Olen miettinyt kuolemaan, olen miettinyt syntymää. Olen harrastanut seksiä. Olen miettinyt kuollutta setääni, jonka hautajaiset viime viikonloppuna olivat. Olen miettinyt hidasta kuolemaa tekevää, parkinsonia sairastavaa ukkiani. Lääkäri on sanonut, ettei hänen paikkansa ole enää kotihoidossa. Kotiin hän kuitenkin vielä täksi viikoksi palasi. Ehkä viimeistä kertaa oman rakkaan aviovaimonsa luokse. Sulkemaan oman elämänsä ympyrää.
Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa tapahtuu paljon. Joku syntyy toinen kuolee. Jossain räjähtää toisaalla ei kuulisi edes tuulen huminaa.
Ane Brun & Fleshquartet - The Opening
When there’s so much darkness closing in
Just swerve around slowly
You’ll find an opening.
A light will appear like an animal between the trees
There you’ll find your pocket of peace
Make a perfect circle, it’s all around you
Put your mark on the map anywhere or nowhere
It’s up to you it’s not too late to find an opening
Trace a track until you find the end
There’s a clearing in every forest, at least one for every man
The light will appear like an animal between the trees
There you’ll find your pocket of peace
Make a perfect circle it’s all around you
You know that everything lingers for you to follow through
It’s up to you
It’s not too late to find an opening
do you wanna rediscover or do want it all to be over
do you want to see the meaning of the circleing?
Kappale, joka sai minut tähän sekavaan tunnelmaan. Videolla kuvakaappauksia loistavasta elokuvasarjasta: Wallander. Inspiraationi tähän tekstiin. Kappaleen sanat ovat täydelliset. En voisi tunnetilojani juuri paremmin kuvailla. Selittää lähinnä miksi näin. Wallander elokuvat katsoneet ymmärtävät tekstini teeman paremmin, mutta ilmankin tästä kai selvää saa..
Kyllähän sitä itsekin miettii... Kun käsi tärisee. Se tärisee silloin tällöin.. Onko se vain sivuoireilua liian kovasta treenistä? Ovatko sokeriarvot liian korkeat? Onko se ensioire alzheimerin- tai jonkun muun taudin alkamisesta? Ehkä se tällä kertaa johtui muista asioista... Sanoinhan harrastaneeni tänään seksiä. Heh. Palataan aiheeseen kohta. Aina sillekkään käden värinälle ei syytä löydy. Tai päänsärkyyn, huonoon oloon muuten vain tai vastaavaan. Mieleni on välillä kuin eläkeläisen. En tiedä onko se aiheesta? Mummollani on ollut kaksikin syöpää. Juuri haudattu setäni kuoli syöpään. Äitini vanhemmat molemmat kuolivat syöpään. Sain keväällä tietää serkullani olleen syöpä. Lääkäri ei ollut antanut mitään toivoa. Serkku eikä tätini kertonut asiasta kenellekään kuin vasta nyt muutama vuosi myöhemmin. Kun serkkuni oli ihmeenkaupalla selvinnyt vastoin kaikkia odotusarvoja. Hän on muuten terve ja hyväkuntoinen hyvä ihminen. Minä en ole 'perusterve' ihminen, en hyväkuntoinen enkä kyllä hyvä ihminenkään. Elänkö minä sitten sata-vuotiaaksi vastoin kaikkia oletusarvoja? Tuskin elän... Suoraansanoen minusta tuntuu, että teen tietynlaista kuolemaa joka päivä. Aivan kuin oven takana odottaa ilmoitus jostain niin vakavasta. Ilmoitus kuukausista, ehkä peräti vain viikoista? Miksi minä sellaisia ajattelen? Jos kaikki on hyvin? Onko kaikki hyvin? Tokihan kaikki me hiljaista kuolemaa teemme, mutta en tarkoittanut nyt aivan niin pitkäaikaisesti tätä. Miksi minusta tuntuu tältä? Aion ottaa asian esille seuraavan kerran kun sairauteni (diabetes) vuoksi käyn puolivuotistarkastuksessa. Enpä muuten muista olenko tuosta aiemmin tänne kirjoittanut.
Luulen, että tiettyjä uteliaita ihmisiä kiinnostaa enemmän aihe, johon lupasin palata. Se heh aihe. Heh. Fyysistä yhteyttä ihmisen kanssa, johon minulla on mielenkiintoinen henkinen yhteys. Jotain todella selittämätöntä. Hänen kanssaan voin olla näkemättä vaikka kuukausia ja kun taas näemme.. On kuin olisi eilen tavattu. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Voisin kutsua elämäni vahvaksi, luotettavaksi mausteeksi. Jotain mikä kaapin hyllykössä saattaa vain odottaa vuoroaan pitkäänkin. Ei se kuitenkaan koskaan unohdu homehtumis pisteeseen asti. Jotain mitä jokaisen maustehyllystä tulisi löytyä. Jotain mikä rikkoo arjen. Jotain mikä ei pröystäile tai räjäytä kaikkea ympärilläsi välttämättä, mutta herättää aistisi. Herättää ajattelemaan, herättää tuntemaan. Herättää tähän päivään ja tähän maailmaan. Muistuttaa, elämä on tässä ja nyt.
Taisin kirjoittaa blogia kerran aiemminkin tällaisen tapaamisemme jälkeen... Elämä on ympyrä. Ja viimeiset 24 tuntia ovat muodostaneet pienen ympyrän sen suuren ympyrän sisälle.
Tarjoaako elämä muuta?
perjantai 5. helmikuuta 2016
Ihastunut pikkupoika
Viimeksi kirjoittelin tänne niin sanotusti illan viimeisen hitaan jälkeen hieman ajattelemattomia sanoja. Totuuksia puhtaimmillaan, mutta itsesensuuri ja kontrolli kieltämättä puuttui. Mutta eihän siinä mitään.. Tämän jälkeen mietin päässäni pitkään ja vielä pitempään. Todellista itsetutkiskelua, jopa rankkaa ja kyyneleidenkin värittämää sellaista. Päätin palata ajassa taaksepäin. Onhan olemassa ihminen kehen todella ihastuin viime vuoden alussa koittaneen eroni jälkeen. Mitään ei kuitenkaan syntynyt, eihän me edes tavattu tämän ihmisen kanssa, joten aika turhaa paskaahan siitä vaan käteen jäi. Rakkauden siemen kuitenkin oli istutettu pääni ja sydämeni sisälle. Sanotaan tämän naisen nimeksi nyt Nea.
Old feelings, new results?
Päätin laittaa Nealle viestiä. Tästä on nyt reilu viikko aikaa ja asiat ovat edenneet. Ainakin siihen pisteeseen, että päätin kirjoittaa teille :D Todella ongelmallistahan tämäkin on, ei sillä. Kaikki on aina elämässä vaikeaa. Meidän kahden välinen kommunikointi ei sitä tosin ole. Lähes samantien juttu alko luistaa kuin ei oltas oltu välirikossa päivääkään. Selvisi ettei mun yhteydenoton ajankohta ollut todellakaan hyvä. Hän oli juuri eronnut aika dramaattisin juonenkääntein. Tässä on vaara joutua laastariksi edelleen, mutta mielestäni sen mahdollisuus pienenee joka päivä kun ei päädytty näkemään heti samana päivänä vaan edetään tämän tutustumisen kanssa rauhassa. Toivon todella Nean kanssa syntyvän jotain konkreettista. Meillä on yhteisiä ajatuksia perhe elämän suhteen, täydennetään toisiamme eroavaisuuksillamme, mutta meissä on hyvin suuria yhteisiäkin tekijöitä. Musiikkimausta huumorintajuun ja elämäntyyliin yleisellä tasolla.
Ihastunut pikkupoika?
Minulla on paha tapa laantua ihastuneen pikkupojan tasolle aina löytäessäni palan onnea ja toivonkipinän naisrintamalta. Se onkin suurin viholliseni tällä hetkellä tässä tilanteessa. Enhän vaan sokaistu omien tunteitteni heijastuksista ja kuvittele omiani? Päätyen satuttamaan itseäni suurilla odotuksillani, joiden alle lopulta muserrun, kuin kesäinen muurahainen pikkupojan kengänpohjaan.
Enää en toista kaikkia virheitäni menneisyydestä. En todellakaan ole laittanut elämääni pysähdyksiin yhden ihmisen takia. Minulla on edelleen 'siinä sivussa' olevia säätöjä, joita ei ole syvällisempään seurusteluun tarkoitettukaan. Nämä ihmiset sen kyllä tietävätkin. Yhtä ehkä lukuunottamatta. Haluaisin päätyä hänen laastariksi hetken huumaksi, jatkaen siitä tutulla kaveruuden tiellä kuten tähänkin asti. Voitte nyt haukkua kusipääksi, koska saan annettua kamalan pleijerin mielikuvan tässä itsestäni: mitä en todellakaan ole. Juuri nyt ja tässä hetkessä haluan saada elämältä irti muutakin kuin pettuleipää ja yksinäisyyden kyyneltä janojuomana. Olen sitä yksinäisen miehen elämää elänyt kumminkin pitkälti nuoruudesta lähtien tähän päivään. Suoraansanottuna olen nauttinut elämästä viime viikkoina. Olen uskaltanut elää. C'est La Vie!
Murroksessa
Elämäni on ensimmäistä kertaa ikinä toivottanut uuden vuoden vastaan aidosti muuttuneena eikä pelkkänä sanahelinänä. Olen tietoisesti lähtenyt hajottamaan entisen elämäni kahleita sekä syvälle juurtuneita skeemoja. En ole haikaillut vain tutun ja turvallisen perään. En ole tylsyyden hetkellä turvautunut pitkäaikaisimpiin ystäviini, koska yksinäisyyteni ei ole heidän kauttaan ennenkään helpottanut. Tämä ei ole syytös tai valitus. Heillä on oma elämänsä, osa on välimatkallisesti liian kaukana, osa harhailee henkisellä tasolla muualla. Osalla on vaan liikaa tekemistä. Tästä viisastuneena olen etsinyt ja myös löytänyt uutta elämää. Sekä uuden tekemisen, että uusien ihmisten kautta. Aiempiin kuntoilujuttujeni jatkoksi todettakoot lyhyesti minun ostaneen kolmeksi kuukauden salijäsenyyden. Teen urheilupuolesta postauksen myöhemmin, joten ei paneuduta siihen tällä erää. Pitkästä aikaa kävin myös Turmion Kätilöiden keikalla baarissa, todella vapauttava fiilis! Huutaa, moshata ja laulaa. Heilua ja ryypätä. Huutaa hieman lisää ja lopulta voippua grillilautasen kera kotiin siiderituopin kastelemissa farkuissa ja tupakalle tuoksuvassa takissa. Elämää. Ei se ole sen ihmeempää eikä sen vakavampaa. Elämää murroksessa.
Old feelings, new results?
Päätin laittaa Nealle viestiä. Tästä on nyt reilu viikko aikaa ja asiat ovat edenneet. Ainakin siihen pisteeseen, että päätin kirjoittaa teille :D Todella ongelmallistahan tämäkin on, ei sillä. Kaikki on aina elämässä vaikeaa. Meidän kahden välinen kommunikointi ei sitä tosin ole. Lähes samantien juttu alko luistaa kuin ei oltas oltu välirikossa päivääkään. Selvisi ettei mun yhteydenoton ajankohta ollut todellakaan hyvä. Hän oli juuri eronnut aika dramaattisin juonenkääntein. Tässä on vaara joutua laastariksi edelleen, mutta mielestäni sen mahdollisuus pienenee joka päivä kun ei päädytty näkemään heti samana päivänä vaan edetään tämän tutustumisen kanssa rauhassa. Toivon todella Nean kanssa syntyvän jotain konkreettista. Meillä on yhteisiä ajatuksia perhe elämän suhteen, täydennetään toisiamme eroavaisuuksillamme, mutta meissä on hyvin suuria yhteisiäkin tekijöitä. Musiikkimausta huumorintajuun ja elämäntyyliin yleisellä tasolla.
Ihastunut pikkupoika?
Minulla on paha tapa laantua ihastuneen pikkupojan tasolle aina löytäessäni palan onnea ja toivonkipinän naisrintamalta. Se onkin suurin viholliseni tällä hetkellä tässä tilanteessa. Enhän vaan sokaistu omien tunteitteni heijastuksista ja kuvittele omiani? Päätyen satuttamaan itseäni suurilla odotuksillani, joiden alle lopulta muserrun, kuin kesäinen muurahainen pikkupojan kengänpohjaan.
Enää en toista kaikkia virheitäni menneisyydestä. En todellakaan ole laittanut elämääni pysähdyksiin yhden ihmisen takia. Minulla on edelleen 'siinä sivussa' olevia säätöjä, joita ei ole syvällisempään seurusteluun tarkoitettukaan. Nämä ihmiset sen kyllä tietävätkin. Yhtä ehkä lukuunottamatta. Haluaisin päätyä hänen laastariksi hetken huumaksi, jatkaen siitä tutulla kaveruuden tiellä kuten tähänkin asti. Voitte nyt haukkua kusipääksi, koska saan annettua kamalan pleijerin mielikuvan tässä itsestäni: mitä en todellakaan ole. Juuri nyt ja tässä hetkessä haluan saada elämältä irti muutakin kuin pettuleipää ja yksinäisyyden kyyneltä janojuomana. Olen sitä yksinäisen miehen elämää elänyt kumminkin pitkälti nuoruudesta lähtien tähän päivään. Suoraansanottuna olen nauttinut elämästä viime viikkoina. Olen uskaltanut elää. C'est La Vie!
Murroksessa
Elämäni on ensimmäistä kertaa ikinä toivottanut uuden vuoden vastaan aidosti muuttuneena eikä pelkkänä sanahelinänä. Olen tietoisesti lähtenyt hajottamaan entisen elämäni kahleita sekä syvälle juurtuneita skeemoja. En ole haikaillut vain tutun ja turvallisen perään. En ole tylsyyden hetkellä turvautunut pitkäaikaisimpiin ystäviini, koska yksinäisyyteni ei ole heidän kauttaan ennenkään helpottanut. Tämä ei ole syytös tai valitus. Heillä on oma elämänsä, osa on välimatkallisesti liian kaukana, osa harhailee henkisellä tasolla muualla. Osalla on vaan liikaa tekemistä. Tästä viisastuneena olen etsinyt ja myös löytänyt uutta elämää. Sekä uuden tekemisen, että uusien ihmisten kautta. Aiempiin kuntoilujuttujeni jatkoksi todettakoot lyhyesti minun ostaneen kolmeksi kuukauden salijäsenyyden. Teen urheilupuolesta postauksen myöhemmin, joten ei paneuduta siihen tällä erää. Pitkästä aikaa kävin myös Turmion Kätilöiden keikalla baarissa, todella vapauttava fiilis! Huutaa, moshata ja laulaa. Heilua ja ryypätä. Huutaa hieman lisää ja lopulta voippua grillilautasen kera kotiin siiderituopin kastelemissa farkuissa ja tupakalle tuoksuvassa takissa. Elämää. Ei se ole sen ihmeempää eikä sen vakavampaa. Elämää murroksessa.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Humalainen tunnustusteksti
Oon ihan vitun kännissä ja tän tekstin kirjoittamiseen on mennyt varmaan viisi tuntia yhteensä, eikä se haittaa mllään tahansa, mutta toivon, että tämän tekstin lukijat ymmärtävät, että tämän tekstin kirjoitttava sielu on juuri nyt aivan saatanan humalassa ja tarkastanut tän tekstin oikeinkirjoituksen varmaan seitsemän kertaa ellei enemmänkin. Jos se on teille ongelma niin haistakaa vittu.
En jaksa nyt kirjoittaa nimillä, ymmärrettävistä syistä. Mä sain halin ja pusun poskelle. Arvatkaa mitä sitten? Mä oisin ollu valmis vaikka kuolemaan. Mä ylitin useamman risteyksen enkä helvetin helvettiäkään välittänyt oliko jostain tulossa autoa päälle vai ei. Minua suoraansanottuna harmittaa ettei autoa tullut päälle. Tuota hetkeä onnellisemmaksi en tule. En ikinä. Se on ihan hemmetin säälittävää mutta se on totuus. Ei ikinä. Ihan oikeasti tämä on asia, jota en kadu huomenna, että kirjoitin jonnekkin, en katuisi vaikka olisin tuohon hetkeen kuollut. Se halaus, se pusu poskelle. En toivo, että kyseinen ihminen koskaan lukee tätä, mutta siihen hetkeen olisin voinut oikeasti kuolla. Tuon onnellisemmaksi en tule ikinä pääsemään. Olen niin saatanan friendzonessa ettei paremmasta väliä. Se ärsyttää kyllä, mutta hyväksyn asian. Olen niin hymy korvissa, ettette todellakaan usko kun sanon kuinka tyytyväinen juuri nyt olen...
Periaatteessa saattaisin romahtaa, koska elämäni rakkauspuolen huippuhetki on koettu jo. En ole sellainen tapaus. Nautin siitä mitä saavutan, ja jatkan yrittämistä niiden asioiden eteen, jotka ovat saavuttamatta. Toivottavasti kukaan ei ota tätä vaan humalaisen kirjoitteluna, jota ei voisi ottaa tosissaan, sillä tämä on täyttä totta. Säälittävää, että nyt olen rehellinen humalassa, mutta se on silti täyttä totta. En ole kertonut tästä blogista, tai siis tätä kyseenomaista blogia sille kenestä tässä puhun. Ja siksi voinkin sanoa suoraan,
RAKASTAN sinua niin, että itkettää.
Mukavaa yön jatkoa teille kaikille, minä alan 'humalakokkailemaan'
... toivottavasti kämppä ei syty palamaan....
En jaksa nyt kirjoittaa nimillä, ymmärrettävistä syistä. Mä sain halin ja pusun poskelle. Arvatkaa mitä sitten? Mä oisin ollu valmis vaikka kuolemaan. Mä ylitin useamman risteyksen enkä helvetin helvettiäkään välittänyt oliko jostain tulossa autoa päälle vai ei. Minua suoraansanottuna harmittaa ettei autoa tullut päälle. Tuota hetkeä onnellisemmaksi en tule. En ikinä. Se on ihan hemmetin säälittävää mutta se on totuus. Ei ikinä. Ihan oikeasti tämä on asia, jota en kadu huomenna, että kirjoitin jonnekkin, en katuisi vaikka olisin tuohon hetkeen kuollut. Se halaus, se pusu poskelle. En toivo, että kyseinen ihminen koskaan lukee tätä, mutta siihen hetkeen olisin voinut oikeasti kuolla. Tuon onnellisemmaksi en tule ikinä pääsemään. Olen niin saatanan friendzonessa ettei paremmasta väliä. Se ärsyttää kyllä, mutta hyväksyn asian. Olen niin hymy korvissa, ettette todellakaan usko kun sanon kuinka tyytyväinen juuri nyt olen...
Periaatteessa saattaisin romahtaa, koska elämäni rakkauspuolen huippuhetki on koettu jo. En ole sellainen tapaus. Nautin siitä mitä saavutan, ja jatkan yrittämistä niiden asioiden eteen, jotka ovat saavuttamatta. Toivottavasti kukaan ei ota tätä vaan humalaisen kirjoitteluna, jota ei voisi ottaa tosissaan, sillä tämä on täyttä totta. Säälittävää, että nyt olen rehellinen humalassa, mutta se on silti täyttä totta. En ole kertonut tästä blogista, tai siis tätä kyseenomaista blogia sille kenestä tässä puhun. Ja siksi voinkin sanoa suoraan,
RAKASTAN sinua niin, että itkettää.
Mukavaa yön jatkoa teille kaikille, minä alan 'humalakokkailemaan'
... toivottavasti kämppä ei syty palamaan....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)