Jatkona edelliseen postaukseen...
Ensimmäisenä kun nähdään, hän antaa minulle pusun tai halauksen. Joskus ottaa kädestä kiinni yllättäen ja puristaa. Illan päätteeksi hän nukahti viereeni. Jalat syliini nostettuina. Alasti. Katselin ja vilkuilin häntä varmaan viiden sekunnin välein, hymyillen ja iloisena.
(Minulla on tapana aina vilkuilla lähellä nukkuvia ihmisiä. Oli se exäni, viereiselle sohvalle sammunut isä tai äiti, kaveri, kuka vain)
Voisi kuvitella tarinan olevan kahdesta rakastavaisesta, mutta ei ole. On älyttömän helpottavaa kun lopulta saa rauhoittua omaan yksinäisyyteen, vaivun samantien pohdiskelemaan juuri tapahtunutta ja analysoimaan jokaista hetkeä. Pidän niistä hetkistä paljon.
Olen rakastunut ajatukseen. Ajatukseen siitä, että vierelläni nukkuu joku ihminen. Ajatukseen läheisyydestä ja yhdessä olosta, mutta rakastunut en Venlaan ole. Syystä tai toisesta tällaisia läheisiä hetkiä ei kovin usein tapahdu, joten se varmaan korostaa entisestään nautintoani. Täytyy toivoa etten rakastukkaan häneen (se nyt ei ole järin todennäköistäkään). Eihän siitä hevon helvettiäkään tulisi vaikka rakastuisimmekin. Syyt tähän vaatisivatkin jo oman postauksen, mutta ei mennä siihen tällä kertaa!
Tuli jostain mustaa huumoria sisältävästä sisuksestani muuten mieleeni hauska mietelause näin postauksen loppuun. Välillä hämmästytän itseänikin näillä :D
'' Yksinään ei kukaan maailmaa valloita. Kuka olisi minun ikioma Eva Braun-Hitlerini? ''
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti