24 tuntia

En ole moneen kuukauteen kirjoitellut tänne. Olisiko ollut aihetta? Olisiko ollut kiinnostavaa sanottavaa? Ehkä. En tiedä. Olen kiertänyt vain ympyrää, hitaasti ympyrää. Lähtöpisteestä toiselle puolelle ja takaisin.

Yhteen päivään mahtuu kuitenkin joskus aivan liikaa erilaisia tunteita sekä ajatuksia. Useiden viikkojen, ehkä kaiken tuon hiljaiselonkin edestä tunteita. Päivässä olen kiertänyt läpi elämän tunneympyrän. Olen saanut tietää siskoni olevan raskaana. Saan toisen kummilapsen itselleni Olivian lisäksi. Olen miettinyt kuolemaan, olen miettinyt syntymää. Olen harrastanut seksiä. Olen miettinyt kuollutta setääni, jonka hautajaiset viime viikonloppuna olivat. Olen miettinyt hidasta kuolemaa tekevää, parkinsonia sairastavaa ukkiani. Lääkäri on sanonut, ettei hänen paikkansa ole enää kotihoidossa. Kotiin hän kuitenkin vielä täksi viikoksi palasi. Ehkä viimeistä kertaa oman rakkaan aviovaimonsa luokse. Sulkemaan oman elämänsä ympyrää.

Kahdessakymmenessäneljässä tunnissa tapahtuu paljon. Joku syntyy toinen kuolee. Jossain räjähtää toisaalla ei kuulisi edes tuulen huminaa.

Ane Brun & Fleshquartet - The Opening

When there’s so much darkness closing in

Just swerve around slowly

You’ll find an opening.

A light will appear like an animal between the trees

There you’ll find your pocket of peace

Make a perfect circle, it’s all around you

Put your mark on the map anywhere or nowhere

It’s up to you it’s not too late to find an opening

Trace a track until you find the end

There’s a clearing in every forest, at least one for every man

The light will appear like an animal between the trees

There you’ll find your pocket of peace

Make a perfect circle it’s all around you 

You know that everything lingers for you to follow through

It’s up to you 

It’s not too late to find an opening

do you wanna rediscover or do want it all to be over 

do you want to see the meaning of the circleing?

Kappale, joka sai minut tähän sekavaan tunnelmaan. Videolla kuvakaappauksia loistavasta elokuvasarjasta: Wallander. Inspiraationi tähän tekstiin. Kappaleen sanat ovat täydelliset. En voisi tunnetilojani juuri paremmin kuvailla. Selittää lähinnä miksi näin. Wallander elokuvat katsoneet ymmärtävät tekstini teeman paremmin, mutta ilmankin tästä kai selvää saa..

Kyllähän sitä itsekin miettii... Kun käsi tärisee. Se tärisee silloin tällöin.. Onko se vain sivuoireilua liian kovasta treenistä? Ovatko sokeriarvot liian korkeat? Onko se ensioire alzheimerin- tai jonkun muun taudin alkamisesta? Ehkä se tällä kertaa johtui muista asioista... Sanoinhan harrastaneeni tänään seksiä. Heh. Palataan aiheeseen kohta. Aina sillekkään käden värinälle ei syytä löydy. Tai päänsärkyyn, huonoon oloon muuten vain tai vastaavaan. Mieleni on välillä kuin eläkeläisen. En tiedä onko se aiheesta? Mummollani on ollut kaksikin syöpää. Juuri haudattu setäni kuoli syöpään. Äitini vanhemmat molemmat kuolivat syöpään. Sain keväällä tietää serkullani olleen syöpä. Lääkäri ei ollut antanut mitään toivoa. Serkku eikä tätini kertonut asiasta kenellekään kuin vasta nyt muutama vuosi myöhemmin. Kun serkkuni oli ihmeenkaupalla selvinnyt vastoin kaikkia odotusarvoja. Hän on muuten terve ja hyväkuntoinen hyvä ihminen. Minä en ole 'perusterve' ihminen, en hyväkuntoinen enkä kyllä hyvä ihminenkään. Elänkö minä sitten sata-vuotiaaksi vastoin kaikkia oletusarvoja? Tuskin elän... Suoraansanoen minusta tuntuu, että teen tietynlaista kuolemaa joka päivä. Aivan kuin oven takana odottaa ilmoitus jostain niin vakavasta. Ilmoitus kuukausista, ehkä peräti vain viikoista? Miksi minä sellaisia ajattelen? Jos kaikki on hyvin? Onko kaikki hyvin? Tokihan kaikki me hiljaista kuolemaa teemme, mutta en tarkoittanut nyt aivan niin pitkäaikaisesti tätä. Miksi minusta tuntuu tältä? Aion ottaa asian esille seuraavan kerran kun sairauteni (diabetes) vuoksi käyn puolivuotistarkastuksessa. Enpä muuten muista olenko tuosta aiemmin tänne kirjoittanut.

Luulen, että tiettyjä uteliaita ihmisiä kiinnostaa enemmän aihe, johon lupasin palata. Se heh aihe. Heh. Fyysistä yhteyttä ihmisen kanssa, johon minulla on mielenkiintoinen henkinen yhteys. Jotain todella selittämätöntä. Hänen kanssaan voin olla näkemättä vaikka kuukausia ja kun taas näemme.. On kuin olisi eilen tavattu. Kaikki jatkuu kuten ennenkin. Voisin kutsua elämäni vahvaksi, luotettavaksi mausteeksi. Jotain mikä kaapin hyllykössä saattaa vain odottaa vuoroaan pitkäänkin. Ei se kuitenkaan koskaan unohdu homehtumis pisteeseen asti. Jotain mitä jokaisen maustehyllystä tulisi löytyä. Jotain mikä rikkoo arjen. Jotain mikä ei pröystäile tai räjäytä kaikkea ympärilläsi välttämättä, mutta herättää aistisi. Herättää ajattelemaan, herättää tuntemaan. Herättää tähän päivään ja tähän maailmaan. Muistuttaa, elämä on tässä ja nyt.

Taisin kirjoittaa blogia kerran aiemminkin tällaisen tapaamisemme jälkeen... Elämä on ympyrä. Ja viimeiset 24 tuntia ovat muodostaneet pienen ympyrän sen suuren ympyrän sisälle.

Tarjoaako elämä muuta?