Olin pari päivää vanhempieni luona kyläilemässä, viimeistä kertaa vielä ennen pitempää joulujaksoa kun oon siellä varmaan toista viikkoa, mikäli lasketaan siskoni luona vietetty aika mukaan 27.12 - 29.12. Toki käyn jossain vaiheessa vielä ennen joulua käymässä kotonakin ja vielä viimeisillä lahjaostoksilla ja niin edelleen. Jos joku ihmettelee miksi oon niin kauan aikaa poissa kotoa niin eipä mulla täällä mitään tekemistä olisi. Mielummin koitan ottaa joulutunnelmasta kaiken irti vanhempien ja isovanhempien läheisyydessä kuin yksin kotona. Voin hyvin kuvitella, että jos olisin yksin kotona niin varmaankin itkisin ja angstaisin paskaa elämää. Mutta vanhempien kanssa ei sellaista pahemmin ole. Normaali arki kun palaa uudenvuoden jälkeen niin viihdyn mieluusti pitempäänkin yksin mutta kaikki pyhäpäivät ovat jotenkin sellaisia ettei tee mieli olla yksin. Olen aina ollut hyvin herkkä ns. erityisten päivien suhteen ja kovin usein niistä tulee pettymyksiä, harvemmin kyllä jouluista joten tämä joulu tuo kivasti vaihtelua!
Joulusta vois sen mainita, että noin 70% lahjoista on ostettuna. Ystävälle löytyy kiva paketti ja äidille on kaksi lahjaa (ostan vielä kolmannen, koska nuo kaksi eivät ole erityisen isoja tai kalliita lahjoja), isälle on yksi lahja joten hänellekin tarvitaan lisää. Siskon ja kummitytön lahjoilla ei sinänsä ole kiire, koska saavat ne vasta sitten tapaninpäivän jälkeen joten hommaan ne viimeisenä.
Isovanhempieni luona käydessä (asuvat aivan vanhempieni vieressä) tulin kovin iloiseksi. Ukin kanssa tuli juteltua kolmestaan mummon ja äidin kera toista tuntia putkeen. Ukilla on alzheimer eikä hänellä todellakaan ole aina hyvä päivä vaan kaikki asiat nimet unohtuu ja kaatuilee vaikka paljon apua saakin. Tällä kertaa jutteli aivan kuin ennenkin ja oli mukavaa olla hetki sen ukin kanssa, joka minulla on aina ollutkin. Mummolla äly leikkaa edelleen täydellisesti. Paremmin jopa kuin meillä nuoremmilla välillä! Itseasiassa luulin ettei mitään positiivista tästä käynnistä jäisi mieleen, koska tullessani vanhempien luo oli äiti jotenkin huonolla tuulella ja teki mieli suurinpiirtein samantien teleportata itseni takaisin kotiin. Noh, onneksi se meni ohi ja nyt kotiin vihdoin takaisin tulleena tuntuu hyvälle. Vaikka mä en erityisen eräjorma mallinen mies olekkaan niin silti siellä käynti tuntuu ja vaikuttaa kuin luonnonhelmassa aikaa viettäis. Kyllähän me äidin kanssa joulukuusi ulos haettiin ja sain esitellä voimiani raahamalla sen järkäleen metsästä pihalle, mutta ei meidän metiköissä kuitenkaan mitään karhuja tai susia ole :D Eli ei voi puhua mistään selviytyjät mallisesta seikkailusta mikäli hieman puiden sekaan lähtiskin vaeltelemaan. Rauhallista siellä toki on. Ehkä joskus uskaltaudun laittamaan pihamaisemista kuviakin, tunnistajat tunnistakoot ja vihaajat vihatkoon sitten.
Täytynee kaivaa oikea kamera esille sitä varten, lumian 10mpx kameralla ei mitään vuoden luontokuvaa napata kun zoom ei myöskään päätä huimaa. Tuli tuossa kaverin kanssa juteltua tästä mun lumiasta, että miksi minä sitä pidän vaikka varaa ois parempaakin ja aina valitan siitä. Se on mun kulta ja silmäterä, vastasin. Sitähän se on, enkä mä halua ainakaan vielä lopettaa mun nokia sarjaa. Eihän siinä nokiassa mitään suomalaista sinänsä oo vuosiin ollut, mutta katsotaan nyt minne teknologinen elämä minut vielä kuljettaa.
Todettakoot vielä viimeiseksi, että olen mahdollisesti ehkä kaiketi suututtanut kaverini Aleksandran. Suunnittelimme pitävämme vähän illanistujaista huomenna lauantaina kahdestaan. Hänen piti ilmoitella miten se sit käy hänelle ja mitään ei ole kuulunut. Hän on varattu tapaus, mutta tyytymätön ja olen aika selvästi häntä flirttaillut myös tämän juopottelusuunnitelman tiimoilta. Se ehkä on vaikuttanut asiaan, mutta toisaalta hän ei ole sellaista ihmistyyppiä joka loukkaantuisi tuosta (ei ole loukkaantunut aiemminkaan..). Ehkä tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että hän on enemmänkin mietteliäs. Kiinnostunut. Ehkä ajatusten kanssa hieman jumissa vaan ja epäröi vielä. Naisista nyt koskaan ota sataprosenttisesti selvää mitä siellä yläkerran tapulissa oikein tapahtuu. Tästä johtuen en ole todellakaan mennyt huutelemaan perään erityisemmin. Monesti olen ollut omastakin mielestä liian hyökkäävä tällaisissa tilanteissa. Ehkä olen vihdoin oppinut jotain.. Hurraa! Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten kyllä itsekään tiedä, mitkä ovat tavoitteeni ja aikomukseni tämän ihmisen suhteen. Annettakoot anteeksi hänelle jos samasta taudista kärsii..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti